tiistai, 30. marraskuu 2010

Alku aina hankalaa....

.... mutta siitä täytyy silti aloittaa.

Eilinen ei sitten mennyt ihan putkeen. Olo oli huono, ihan kun flunssa yrittäisi iskeä päälle. Huilasin aika pitkälti sohvalla ja iltapäivällä sorruin joulutorttuun. Kompensoin sitä kylläkin päivällisaikaan syömällä energiapitoisempaa broileripastaa todella vähän ja isomman kasan kasviksia. Iltapala-aikaan söin karjalanpiirakoita 2 kpl ja samalla tuhosin koko päivän "uurastuksen". Hiukan harmitti mutta onneksi tänään on taas uusi päivä :).

Tänään lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että pysyn ruodussa. Pakkokin on tai en kehtaa mennä illalla painonhallintaryhmään... ;) Tänään on hiukan parempi olo, johtuen varmaan pitkistä yöunista. Menin illalla aikaisin nukkumaan ja aamulla sain nukkua melkein puoli kahdeksaan saakka. Kyllä hyvät yöunet auttaa melkein vaivaan kun vaivaan.

Lenkille tekisi mieli mutta kun mittari näyttää -22 niin ei oikein viitti istuttaa lasta rattaissa. Mä oon parina viime viikkona aina tiistaisin kävellyt sinne painonhallintaryhmään ja takas kotiin (n. 7 km) mutta tänään taitaa jäädä välistä. Tietty jos keli oikeesti lauhtuu, niinkun on lupailtu, niin sitten kyllä voisin edes toisen suunnan kävellä. Mutta sen näkee sitten illalla. Tämän aamupäivän suunnitelmissa on zumba-dvd:n vatsalihastreenin suorittaminen. Se on mukavan pituinen pätkä aamupäivään. Muistaakseni n. 15-20 min. niin sen ehtii melkein koska vaan tekemään.

Mutta nyt laitan lounas-/päivällisruuan uuniin. Tänään syödään liha-kasvis makaronilaatikkoa. Kasviksia on mukana saman verran kuin lihaakin :). Itse kyllä syön tätä ruokaa n. 1/3 lautasesta ja loput täytän salaatilla ja kukkakaali-parsakaali-porkkana sekoituksella. Jälleen toivottelen kaikille hyvää pakkastiistaita!

maanantai, 29. marraskuu 2010

Motivaatio

Tein paluun blogiini. Hiljaisuuteen on ollut syynsä. Motivaatio, tuo laihdutuksen kulmakivi, on ollut aivan kateissa. Mua ei ole yhtään kiinnostanut tarkkailla syömisiäni, oon vaan jotenkin konemaisesti syönyt jo tutuksi tulleita kevyt tuotteita ja perinteisiä kasviksia mutta muuten en ole katsonut yhtään määriä tms. Myöskään vaa'alla en ole käynyt. Olisko tämä sitten sitä kaamosväsymystä tai kiireisen elämän aiheuttamaa väsyä, en tiedä.

Lauantaina koin kuitenkin ahaa-elämyksen. Olen totaalisen kyllästynyt kulkemaan yksillä farkuilla. Mulla on kaappi täynnä erikokoisia farkkuja mutta tänä syksynä vain yhdet ovat mahtuneet päälle. Lauantaina kyllästymisen puuskassa revin kaikki housut kaapista lattialle ja huvikseni kokeilin kokoa pienempiä farkkuja jalkaan. Ne mahtuivat ja menivät nätisi kiinni. Toiset, hiukan pienemmät menivät jalkaan ja selkeästi muutaman kilon pudotuksella saisin taas hyvät arkifarkut käyttöön. Ja eikun miettimään asioita. Tulin siihen tulokseen, että nyt on menossa jouluhääräykset ja kaikki muut kiireet mutta ne eivät ole syöneet haluani laihtua. Farkkukokeiluista sain taas potkua ja tänä aamuna otin jälleen tsiljoonannen kerran itseäni niskasta kiinni.

Huomasin, että mitä pidemmän välin jätän tähän blogikirjoitteluun, niin sitä huonommin mun "projekti" muutenkin sujuu. Eli tästä eteenpäin pyrin ainakin arkisin raapustamaan päivittäin jotain mietteitä, oli ne sitten täysin laihdutukseen liittyviä tai kiertää asiaa kilometrin päästä. Pääasia että tulen kirjoittamaan.

Ja nyt kirjoitan vielä lisää, sillä olen löytänyt uuden suosikin kevyt-tuotteista. Olen hurahtanut täysin Aamuinen 5% sulatejuusto-viipaleisiin. Mä inhoan kevytjuustoja mutta tämä on tosi hyvää. Muille ostan edelleen Arlan kevyt kermajuustoa (17%) mutta itselleni ostan tätä todella kevyttä. Mikä parasta, laskin että PV:n pisteissä yksi viipale on vain 0,5 pistettä ja ainakin mulla tuo yksi viipale riittää kahdelle normiruisleivälle. Eli hyvää ja kevyttä, nam! :D

Nyt laittamaan lapsille ruokaa. Itse syön eilisen jämiä ja tietty ison kasan kasviksia. Toivotan muillekin ihanan aurinkoista pakkasviikkoa!

tiistai, 23. marraskuu 2010

Ei hyvin mene...

Huoh, masentaa. Kävin vaakaani taas tapaamassa ja tulos ainakin vielä reilun puoli kiloa plussalla. Lauantaina oli kummitytön synttärit enkä kyllä mielestäni mitenkään hulluna mässännyt. Silti, pisteissä en ole tässä juuri pysynyt, kun iltaisin on vaan ollut kauhea nälkä.

Mikään mun tavoitteista ei ole toteutunut. En juo tarpeeksi vettä, en syö tarpeeksi aamulla ja täten vähennä iltapalan määrää. Liikuntaa on ollut ihan kiitettävästi. Lauantain juhlien jälkeen ryntäsin pikaiselle lenkille, sunnuntaina olin taas zumbassa ja tänään aion kävelllä joko painonhallintaryhmään ja takas kotiin tai sitten pelkästään kotiin. Lenkkini on siis joko 7 km tai 3,5 km. Toivon, että ehdin suorittamaan tuon pidemmän mukaan.

Edelleen mä toivon, että tämän aamun plussa olisi vielä zumban aiheuttamaa nestekertymää. No, toivoa saa ihan mitä tahansa... Mä olen myös vakavasti harkinnut punnituksen siirtämistä torstaille. Sopii jotenkin paremmin mun rytmiini.

Mutta nyt pitänee alkaa laittaa esikoista valmiiksi kerhoon. Hyvää tiistaita kaikille!

torstai, 18. marraskuu 2010

Punnituspäivä

Vihdoinkin ehdin tänne. On ollut taas niin mahdotonta menoa tämä meidän perheen elämä :). Hiukan on hirvittänyt, että miten painon kanssa mennään, kun ruokailutkin ovat olleet vähän sitä ja tätä. Lauantaina olimme hautajaisissa pitopöydän ääressä, sunnuntaina ja maanantaina isien kakkuja maistelemassa. Kaikesta huolimatta viikon tulos on -1,2 kg. Tuostahan on 0,8 kg niitä Halloweenina hankittuja, joten mun laskukaavan mukaan 0,4 kg ollaan oikeesti alempana. Jopas oli hankalasti selitetty....

Liikunta on ollut tosi vähissä. Sunnuntaina jäi zumba välistä, kun olimme vanhempieni luona parin sadan kilometrin päässä. Tiistaina sentään kävelin painonhallintaryhmästä kotiin. Parempi tietysti olisi ollut, jos olisin ehtinyt kävellä ryhmään, mutta jouduin pyytämään mieheltä kyydin ja lenkin pituudeksi jäi vain 3,5 km.

Eilen tapahtui jotain perin kummallista. Meillä ei ole muut oikein kukkakaali-faneja, joten keitin itselleni pakastekukkakaaleja lounaan ja päivällisen lisukkeeksi. Ja siis oikein kunnon kasat. Päivällä jo huomasin, että kaalit maistuu jotenkin omituiselle mutta ajattelin makuaistin olevan väärässä. Illalla söin annoksesta toisen puolikkaan. Lähdin ruokailun jälkeen kauppakierrokselle (useampi kohde oli mielessä) ja palasin tunnin sisällä kotiin. Ehdin käymään yhdessä kaupassa ja viikon ruokaostokset tein parille päivälle. Mahani meni totaalisesti kärrynpyörää ja illan vietin vessassa tai muutaman metrin läheisyydessä. Yöllä heräilin valtavaan pulputukseen ja kurinaan mutta ei tarvinnut enää juosta vessassa. Maha ei ole kunnossa vieläkään mutta onneksi ei ole enää niin turkasen kipeä!  Jos jatkossa haluan kypsennettyä kukkakaalia, niin ostan satavarmasti tuoretta. Ja siis kukaan muu meidän perheestä ei sitä syönyt ja muilla on mahat kunnossa.

Nyt lähden kommenttikierrokselle, tässä onkin ollut taas pitkä tauko välissä.

perjantai, 12. marraskuu 2010

Tuhdimpaa aamupalaa metsästämässä

Ihanaa, viikonloppu edessä! Siskoni tulee tänään viikonloppukylään ja hoitaa meidän muksuja huomisten hautajaisten ajan. En halunnut, että 4-vuotias pikkupohtijamme joutuu näkemään sen surun. Olemme toki hiukan puhuneet siitä mitä tapahtuu, kun ihminen menehtyy mutta ei ihan niin suorin sanoin. Mielestäni hän ei ole vielä niin vanha kohtaamaan elämän karuja totuuksia. Joka tapauksessa on kiva nähdä siskoa pitkästä aikaa :).

Tänään taas treffasin vaakamme kodinhoitohuoneessa. Lukemissa näkyi todellinen positiivisuus. Nyt on plussat hävitetty ja parisataa grammaa extraa päälle :D. Tuli taas semmoinen taistelutahto päälle, että oksat pois! Nyt aion orjallisesti noudattaa rentoa laihdutusmallia, sillä haluan saavuttaa seuraavan välitavoitteeni -10 kg jouluun mennessä. Mun laskujeni mukaan siihen on matkaa 3,6 kg. Katsoo nyt miten akan käy ;).

Sitten oikeesti aiheeseen. Tiistain ryhmässä selvisi, että syön ihan liian kevyen aamupalan. Mä kun olen nyt sitoutunut laihduttamaan rennosti ja ryhmän ohjeilla (ja ne selkeesti toimii mulla) niin aioin alkaa syömään aamulla tuhdimmin. Ennen olen syönyt pari ruisleipää margariinilla, juustolla ja kalkkunaleikkeellä + lehtisalaatti ja kurkku. Leivät huuhdotaan tietysti kahvilla, että herää kunnolla. Nyt oon muutamana aamuna keittänyt ison puuron ja syönyt neljän viljan puuroa lasten kanssa. Ongelma onkin, että kun syön sen 2,5-3 dl puuroa niin tuun tosi ähkytäyteen enkä millään saa muuta nieltyä. Jos nyt kaloreina laskee, niin tuommoinen 2,5-3 dl puuroa on semmoinen 120-160 kcal ja aamulla pitäis syödä 300-400 kaloria!! Pitäis siis jaksaa syödä yksi leipä päälle tai keitetty kananmuna tms. Kananmuna olis tietty tosi hyvä, kun se pitää pitkään nälän loitolla. Nykyisellä ähkyololla en kyllä saa edes kananmunaa alas.

Mä kyllä tiedän mistä tää johtuu. Mun pitäis kääntää jollakin konstilla ruokailut toisin päin. Syön edelleen illalla liikaa ja aamulla ei ole tarpeeksi nälkä. Jos söisin aamulla paljon, niin olisi tasaisemman kylläinen olo koko päivän eikä tulisi illalla ahmittua niin paljon. Vois muuten auttaa mun päänsärkyihini ihan kivasti. Ja todennäköisesti unen laatu paranisi, kun menisi hiukan kevyemmällä mahalla nukkumaan. Jotenkin siis pitäisi vaan kääntää aamu ja ilta toisinpäin. Pitänee joku aamu oikeesti vaan ahmia ja katsoa mitä illalla tapahtuu.

Nyt aloitan siivoilun, jotta illalla koti kiiltää. Hyvää viikonloppua kaikille!