Joskus luin Painonvartijoiden lehdestä, että on ero siinä onko tunnesyöjä vai tapojensa orja. Mun mielestä se on aikalailla yks ja sama asia. Itse tunnustaudun tunnesyöjäksi mutta samalla orjallisesti noudatan opittuja tapoja. Mistä lie syntynyt tämä tapa, että kun harmittaa tai kiukuttaa niin meikäläinen alkaa syömään. Esimerkki tältä päivältä: Anoppi. Tuo pakollinen joka tulee miehen mukana. Kovin on erilainen ihminen kuin minä ja usein meidän persoonat kolahtaa yhteen. Tosin kovin huomaamattomasti, minä se vaan kodin seinien sisäpuolella purnaan miehelleni ja arkajalkana siedän kaiken. En siis sano anopille mitään ja siedän ja siedän ja siedän... Anyway, eilen ja tänään tilanne on taas purkautunut, kun kaikkea on kertynyt ja minäpä se turvaudun karkkiin. Meillä on ollut tuliaisena tullut karkkilaatikko jo hyvän tovin säilytyksessä mutta eilen kiukuspäissäni kiskaisin kannen pois ja kouratolkulla ahdoin karkkia naamaan. Tuliko hyvä olo? Menikö ongelma pois? Noup. Päinvastoin. Sain itselleni niin fyysisesti kuin psyykkisestikin hirmuisen huonon olon. Ehkä tämä on merkki siitä, että paha tapa alkaa murtua. Tunnistan tilanteen, jossa turvaudun valheelliseen mielihyvään ja jatkossa (ehkä) keksin jonkun muun asian mihin turvautua. Jumppapallo lojuu keskellä olkkaria, ehkä seuraavalla kerralla puran kiukun ja turhautumisen siihen .