Perheemme sai lauantaina suru-uutisen. Mieheni pappa oli nukkunut pois. Hän oli kaatunut pahasti muutama päivä aikaisemmin, murtanut lantionsa ja leikattu vielä samassa hötäkässä. Kaikki oli liikaa, hän ei vaan enää jaksanut. Pappa pääsi kunnioitettavaan ikään, 91 vuotta. Kyllä me suru-uutista osattiin hiukan odottaa mutta ei siihen silti osaa valmistautua. Nyt vaan keräillään itseämme ja eletään päivä kerrallaan.

On sanomattakin selvää, että laihdutus jäi pariksi päiväksi kakkoseksi. Mihinkään hulluun syömiseen en ole ratkennut ja siitä olen hurjan ylpeä :). Zumbaankin jaksoin eilen lähteä ja ihan hyvä, sillä sain suunnattua ajatuksia johonkin muualle. Tänä aamuna hyppäsin vaakaan, kun olin malttanut keskiviikosta saakka olla käymättä. Iloista ja positiivista tulosta se näytti mutta saa nyt nähdä näkyykö samat lukemat vielä keskiviikkona ;).

Lauantaina pidin muuten ekan ihan oikean karkkipäivän. Ostin itselleni ja miehelle namipussit ihan tarkoituksella. Mies ei niin karkkia kaipaa mutta syö kyllä kun niitä ostan. Muutos entiseen on aika uskomaton. Ennen olisin ostanut megapussin n. 450 g meille puoliksi. Nyt ostin molemmille semmoiset Pikku hyvä -pussit (n.100 g) ja molemmat syötiin nameja vielä sunnuntainakin. Ennen oltaisiin kiskottu pussi tyhjäksi yhdessä illassa. Karkkipäivä toimi, ei tee enempää mieli ja nyt vietetään taas terveellinen, kevyt viikko :).