Nyt onkin ollut muutama päivä taukoa kirjoittamisesta ja myös laihduttamisesta...hmph.... Viikonloppu meni siinä mielessä pieleen, että saimme lauantaina vieraita ja minä sain pitkästä aikaa toteuttaa itseäni keittiössä. Leivoin kaiken maailman herkut, joita riitti sunnuntain puolelle. Hyvää oli mutta enää ei tee edes mieli mässätä. Tänään taas kiristellään ruokavaliota kuntoon ja yritetään tsempata liikunnan suhteen.

Eilisessä ainoa hyvä ja hurjasti positiivinen asia oli ensimmäinen zumba-tunti. Mä olen aivan rakastunut! Vihdoinkin ja siis todellakin vihdoinkin mä olen löytänyt liikuntalajin josta aidosti tykkään. Ryhmä oli tarpeeksi iso, paljon erikokoisia zumbailijoita, joten meininki pysyi ihanan rentona. Mullahan on kotona zumba-dvd, eli tiesin jo etukäteen mistä on kyse mutta tuo ryhmässä liikkuminen on jotain aivan erilaista. Mä oon aikaisemmin yrittänyt jos jonkinmoista ryhmäliikuntaa: step-aerobicia, tavallista aerobicia, niska-hartia-jumppaa, pacea (tämä oli jotenkuten mukavaa) mutta zumbasta taisi nyt jäädä pysyvämpi harrastus :). Sit kun oon laihtunut paljon, niin palkitsen itseni n. 15 vuoden paussin jälkeen ratsastustunneilla. Siinäpä ihanuus, joka motivoi jatkamaan.

Tänään on vähän jäykähkö olo, johtuen tietysti zumbasta ja siitä että kroppa ei ole tottunut niin monipuoliseen käyttöön. Taitaa siis jäädä liikkuminen iltalenkkiin tai sitten pidän kokonaan lepopäivän. Perjantaina sivakoin menemään sauvojen kanssa, sekin pitkästä aikaa ja vielä eilen lihaksissa tuntui, että olin painellut sen 40 minuuttia melkoisen kovaa kyytiä.

Vaikka nyt näyttää päälisin puolin siltä, että liikuntaa on ollut kehissä, niin oon kyllä viikonloppuna ja ehkä jo perjantaina (hiukan) sössinyt tuota ruokavalio-puolta niin pahasti, että en odota keskiviikon punnituksesta kovinkaan kummoista tulosta. Huomenna mulla on taas se painonhallinta-ryhmä ja iltaan mennessä pitäisikin päättää, että haluanko siellä ryhmässä seurata laihtumistani hyppäämällä vaakaan vai riittääkö vyötärömitan seuranta. Mä olen kallistumassa siihen, että seuraan kotona painonkehitystä ja ryhmässä mittanauhan kanssa. Sen verran paljon tuota massaa on kehissä, että en taida kehdata vaakaan mennä.

Nyt valmistautumaan vanhemman pojan 4-vuotis neuvolaan. Siinä taas yks murheen kryyni... Minä sitten inhoon neuvola-käyntejä koko sydämestäni, kun aina siellä vaan saa "huutia" jostain asiasta. Meidän vanhempi poika on tosi pitkä ja tosi laiha myöskin ja koko hänen pienen elämänsä ajan on painoa seurattu ja seurattu syömisiä, lisätty öljyä ruokaan, että hiukan lihoisi ja kaikkea muuta typerää. Mä en millään taas jaksaisi sitä niuhomista jostain asiasta. Nuorempi poika taas on lyhyt ja ollut tähän saakka pullukka mutta sen jälkeen kun oppi kävelemään, niin on vaan venähtänyt pituutta mutta paino ei pysynyt perässä. Ja siitä saatiin myös nipotusta viime käynnillä.... Ei siis mikään ihme, että neuvolakäynnit on yhtä tuskaa. Ja pelkäänpä minä myös, että tuo poika päästää suustaan jotain tilanteeseen sopivaa, kuten ärräpäitä ja äidin mielipiteitä neuvolasta, joita niin auliisti miehelle eilen jaoin. Eikös se niin mennyt, että pienillä padoilla on SUURET korvat, meillä tämä on todistettu jo lukemattomia kertoja mahdollisimman noloissa tilanteissa :D.